sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Leimasimet puunupeista


Täällä on kuulkaas ollut jo reilun viikon verran menossa ultimaattinen siivous/tavaroiden karsiminen. Kyllä sitä vaan voi ihminen omistaa kaikenlaista! Ihan vaan roinaa ja sitten kaikkea käyttökelpoistakin mitä ei vaan silti oikeasti tarvitse tai ole käyttänyt aikoihin.

Siivouksen yhteydessä löytyi myös nämä leimasimet, mitkä olen tehnyt jo aikaa sitten. Näitä tehdessä pääsi käyttöön tarpeettomat puunupit. Leimasin osat leikkasin huonekalujen jalkojen alle tulevasta huovasta. Olen kokeillut käyttää näitä leimailuun vain akryylimaalin kanssa, joten en tiedä miten toimisi ihan leimasin musteen kanssa. Akryylimaaleilla sai parhaimman ja vähän tuollaisen vesivärimäisen tuloksen kastamalla leimasinta veteen ennen tai jälkeen värin laiton. Aika näyttää kauanko nämä kestää hyvänä, mutta eiköhän niistä iloa saa irti vielä monta kertaa.


Leimasimen päälle piirsin jokaisen leimasimen kuvan permanenttitussilla. Yritin piirustella ne mahdollisimman tarkkaan juuri siihen asentoon, kun leimasin on pohjassa. Tämä helpottaa paljon leimailemista.
Tämä oli mukava löytö kaapista ja on ihanaa, kun kevättä kohti voi lähteä kevyemmin mielin ja komeroin! On myös mukavaa, kun nyt tietää mitä ja kuinka paljon oikeasti omistaa ja mistä mikäkin tavara löytyy. Toivottavasti teiltäkin löytyy intoa siivoukseen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti