sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Hevostaidetta


Sain keväällä tilauksen hevostaulusta. Toiveena oli pastellinsävyt, kuva vaakatasossa sekä tyyli samankaltainen, kuin aiemmin äidilleni maalaamassani kortissa (löytyy facebook sivuiltani). Muutoin sain toteutukseen vapaat kädet. Maalasin kuvan noin A3 kokoiselle paperille akryylimaaleilla.

Akryylimaalit ovat melko uusi tuttavuus minulle, sillä aiemmin olen aina maalannut vesiväreillä tai vesivärien ja vesiliukoisten puuvärien yhdistelmällä. Ihan hyvin olen kuitenkin akryylimaalejakin oppinut käyttämään, vaikka hieman erilaiset ovatkin vesiväreihin nähden. Tilaajakin oli mielissään lopputuloksesta, joten voi vain olla tyytyväinen!