tiistai 24. tammikuuta 2017

Roskakoriin kestopussi


Tässä roskakorissa on pakko olla jonkinlainen pussi, että tavarat pysyvät sen sisäpuolella. Muovipussi nyt on ihan ehdoton ei ja aiemmin tässä pitämäni paperikassi alkoi olla vähän nuhjuinen. Malliltaankin se on vääränlainen suorakaiteen muotonsa takia. Alusta asti ajatuksenani onkin ollut, että tähän tulee kangaspussi, mutta sain sen aikaiseksi vasta nyt. Lähes vuosi roskakorin ostamisen jälkeen.



Tein pussin kahdesta eri kankaasta, jotta siitä tulisi mielenkiintoisemman näköinen. Halutessaanhan pussin voi myös kääntää toisinpäin. Yllä olevasta kuvasta näkee millaisia paloja sitä varten leikkelin. Pohjasta yritin tehdä hieman tukevamman leikkaamalla siihen kolme pohjapalaa sekä vielä sinistä silitettävää tukikangasta.


Kyllähän tuo nurinpäin käännetty paperipussikin näytti mukavalta  ja rouhealta. Kankainen on kuitenkin kestävämpi ja mukavampi käytössä. Työhuoneessa siihen ei oikeastaan mitään likaista roskaa tule, mutta tarvittaessa sen voi pistää pesukoneeseen. Yllättävän hyvä tästä tuli vaikka ei minulla mitään kaavaa ollutkaan. Hyvän kaavan puuttumisen kyllä huomaa hieman epätasaisesta reunasta, mutta käyttötarkoitukseensa tästä tuli oikein sopiva!





perjantai 13. tammikuuta 2017

Muistot talteen



Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Menneen vuoden parhaita hetkiä on mukava muistella valokuvia katsellen. Tietokoneelta ja kännykästä niiden selaileminen on kuitenkin mielestäni hieman uuvuttavaa ja tylsää, sillä kuvia tuppaa olemaan aina niin paljon. Vaikkei valokuvia tule enää teetettyä, niin olen tykännyt askarrella lomamatkoistani tällaisia pieniä vihkoja.Vihkot olen yleensä ostanut, jos olen löytänyt, matkakohteesta.




Näitä "reissuvihkoja" varten olen tulostanut ainoastaan lomien parhaat ja hauskimmat kuvat. Kuvia esim. eri paikoista ja nähtävyyksistä sekä parhaista hetkistä. Vihkoihin voi myös askarrella ja lisätä paikkojen nimiä tai kirjoittaa kuvatekstejä kyseisiin hetkiin liittyen.



Kuvien lisäksi näihin on hauska lisätä pääsylippuja, rahoja ja vaikka karttoja paikoista joissa on käynnyt.
Vuosienkin jälkeen vihkoja on todella kiva selailla ja muistella tekemiään reissuja. Nämä ovat myös paljon persoonallisempia kuin tavalliset valokuva-albumit tai esim. Ifolor-kirjat. Eikun askartelemaan ja laittamaan omia tärkeitä muistoja kansien väliin!