perjantai 30. marraskuuta 2018

Lumiukko joulukalenteri


Tässäpä hauska ja helppo idea joulukalenteriin. Saman tyylisiin olen törmännyt muutamaan kertaan Pinterestiä selaillessani. Siellä taisi olla esimerkiksi paperilautasesta ja puusta tehtyjä ainakin. Omani askartelin pahveista. Ja hei, mikä parasta. Tämän ehtii vielä hyvin tehdä, jos joulukalenteri uupuu.


Paljon ei tarvikkeita tarvita. Näiden lisäksi riittää liima ja sakset sekä pään hahmotteluun joku pyöreä esine, jos vapaalla kädellä ei onnistu. Itse käytin apuna lasipurkin kantta. Tietysti koristelua voi olla enemmänkin, jos tykkää. Omani on simppeli. Eilen illalla pienessä flunssassa askarreltu. Siinä kohtaa mielikuvitus ei riittänyt muuhun, mutta näin maalle kyllä sopii tällainen ihan perus ukko.



Kevyenä tämän voi ripustaa moneen paikkaan. Muistitaulun kulmaan, klemmarilla sammutuspeitteen reunaan (niin kuin minulla ensimmäisessä kuvassa) tai magneetilla jääkaapin oveen.

Nyt vain maltetaan huomiseen, niin nenän saa kääntää ykkösen kohdalle. Joulukuun ensimmäisenä päivänä annan itselleni myös luvan hakea joulukoristelaatikon ullakolta. Siitä sitten aletaan hiljalleen siivoilemaan ja laittamaan joulua. Riemukasta alkavaa joulukuuta kaikille!



perjantai 16. marraskuuta 2018

Mekko muuttui hameeksi


Tämä hame valmistui jo aiemmin syksyllä. Silloin sai vielä nättejä ja aurinkoisia kuvia ulkona. Käyttöön se ei kuitenkaan ole ehtinyt, tätä kuvaushetkeä lukuun ottamatta.


Lähtökohtana oli siis tämä mekko. Periaatteessa ihan kivan näköinen, mutta yläosa ei istunut hyvin. Olenkin pitänyt siinä päällä aina lyhyttä kietaisupaitaa. Huonosti istuvan yläosan lisäksi, tämän kanssa oli mielestäni vaikea yhdistellä paitoja. Päätös tehdä siitä hame, oli siis aika helppo. Musta maxihame oli muutoinkin hakusessa, joten tästä se tuli edullisesti ja kierrättäen. Varsinkin, kun tämä oli alunperinkin ostettu muutamalla eurolla kirpputorilta.


Yläosan leikkasin pois vyötärön yläpuolelta, jättäen saumavaran. Sitten kiinnitin siihen valmiin kuminauhan. Mikä teki kuminauhasta erityisen valmiin? No se, että se oli leikattu talteen vanhoista mustista legginsseistä. Tältäkin osin siis kierrätetty ja kuminauha oli mittaamatta sopivan kokoinen.


Hame valmistui näillä eväin nopeasti. Vielä jäin miettimään, tekisinkö sivulle halkion. Se jääköön mietintään siihen saakka, kunnes on taas kelejä käyttää tätä. Eli ensi kesään. Hetki on siis vielä aikaa harkita asiaa. Mukavaa viikonloppua kaikille!