maanantai 5. helmikuuta 2018

Lapasjuttuja


Nyt kävi hyvä tuuri, kun materiaali ja tarve kohtasivat sattumalta. Nimittäin tässä kun oli muutama viikko sitten vähän enemmän pakkasta, kaipailin nahkaisten rukkasteni alle lisälämmikettä. Kokeilin silloin sormikkaita, mutta ne tekivät hanskoista vähän liian ahtaat, ja eivät siis olleet kovin lämpimät. Ajatus aluslapasista jäi pyörimään mieleeni.


Näihin lapasiin nimittäin käytin pesussa käyttökelvottomaksi kutistunutta villahuivia ja pienen pätkän resoria. Huivi oli lähdössä poistoon, mutta jäin vielä pohtimaan voisiko siitä tehdä jotain. Sitten mieleen muistui lapaset. Siihen huivi on juuri sopiva. Ohutta, jotta mahtuu hyvin rukkasten alle, mutta lämmittävää tiivistä villaa. Sitten vain tuumasta toimeen!


Lapaset leikkasin ihan vain omaa kättä mallina käyttäen (ja mallaten hieman myös rukkasten muotoon). Näitä siis piirtelin ja leikkelin neljä kappaletta. Sitä ennen yritin silitellä huivia, mutta ei se kauhean hyvin suoristunut. Tasaista kangasta kun olisi helpompi ja mukavampi leikata. Ranteen kohdalta lapanen on tarkoituksella "leveä", jotta käsi mahtuu siitä sisään. Resorin tarkoituksena onkin sitten supistaa ne niin, että kestävät hyvin kädessä ja estävät kylmän pääsyä käsiin.


Leikkaamisen jälkeen neulasin lapaset ja ompelin yhteen. Näissä ei ollut väliä miten päin kangas on, koska sen molemmat puolet ovat samanlaiset. Muutoin ommeltaessa on tietenkin katsottavat, että  palaset ovat oikeat puolet vastakkain.


Sitten oli resorien vuoro. Omani oli todella joustavaa, joten isoja paloja ei tarvinnut. Mittasin ympäryksen niin, että se oli juuri ranteeni ympäri menevä saumavaroineen (ylempi resorin pala). Tämän jälkeen ompelin lyhyemmät reunat yhteen ja huolittelin siksakilla (alempi resori ommeltuna).


Taitoin resorin takaisin kaksinkerroin, niin että sauma jäi sisäpuolelle. Sitten neulasin resorin oikeinpäin käännettyihin lapasiin (vasen lapanen). Koska resori on lapasen suuaukkoa kapeampi, tulee sitä neulaamisen yhteydessä venyttää. Helpoiten sen saa tasaisesti, kun laittaa sen ensin kiinni molemmilta sivuilta ja tämän jälkeen venyttää ja neulaa loppuun.


Tässä vielä valmiit lapaset. Toinen jo rukkasen sisälle sujautettuna. Tulevat kyllä taas tarpeeseen pakkasten kiristyttyä!
Tämä on hyvä projekti myös aloitteleville ompelijoille. Näihin voisi käyttää vaikka vanhoja neuloshuiveja tai neuleita. Rikki menneitä tai tällä tavalla onnettomasti kutistettuja. Ja eihän lapasia   tarvitse edes toisten hanskojen alle piilottaa, jos oikein kivasta kankaasta tekee.

Mukavaa alkavaa viikkoa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti