keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Ruususen jumppareppu


Syksy on tullut ja tuonnut mukanaan harrastukset. Omat harrastukset ovat pitkälti kotosalla käsitöiden ja piirtelyn parissa, mutta käyn myös jumpassa. Jumppapäiviin ompelin tilavan jumpparepun. Reppuun käytin paksumpaa mustaa kangasta, ohuempaa ruusukangasta johon silitin taakse tukikankaan, pienet palat nahkaa, kierrätetyn vetoketjun ja käyttämättä jääneet kengännauhat. Vetoketjun linjasta tein hieman vinon (olisi voinut olla vielä selkeämmin vinossa) ja siitä aukeaa tasku pienemmille tavaroille.


Paljon en muistanut kuvia ottaa, niin vauhdilla tämän tekeminen eteni. Mutta on se hyvä, että jokin vaihe sujui ripeästi. Suunnittelu ja toimeen ryhtyminen nimittäin otti vuoden päivät. Toki siinä välissä löysin tuon ruusukankaan (kierrätyskeskuksesta), mutta aika nolottavan kauan se kesti. Voihan sitä tietysti uskotella itselleen, että siitä tuli varmasti nyt paljon parempi, kun suunnittelun teki hyvin huolellisesti. Voihan?


Siinä se nyt kuitenkin on valmiina. Reppu on ollut jo pari kertaa käytössä ja hyvin on hommansa hoitanut. Tavarat mahtuvat hyvin reppuun ja kestävät matkassa mukana tippumatta. Aiemmin käytin kangaskassia, mikä ei tässä tehtävässä ollut kaikkein oivallisin. Pienempään taskuun saa näppärästi esimerkiksi puhelimen ja avaimet. Seuraavaa jumppapäivää odotellen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti