perjantai 7. syyskuuta 2018

Rusettitennarit - tennareiden muodonmuutos


Näistä tuli söpöt. Tyttömäiset ja hauskat tennarit. Kaupoissa on nyt näkynyt tennareita ruseteilla ja isoilla nauhoilla. Myös Minna Parikalla on valikoimissa kauniit rusettimaiset kengät. Näistä inspiroituneen aloitin koristelemaan tennareita.


Uudistuskohteeksi valikoituivat tavalliset ja tylsät perus tennarit. Näitä en ollut pitänyt kertaakaan ostamisen jälkeen, joten ajattelin ettei rusettien laitto ainakaan voisi huonontaa tilannetta. Päätin siis kokeilla miten idea onnistuisi ja voisihan rusetit ottaa pois, jos lopputulos ei miellyttäisi.


Leikkasin tennareiden värisestä ja kaltaisesta kankaasta kahdeksan tuollaista pitkulaista suikaletta.


Kahdeksasta palasesta ompelin neljä rusetinosaa. Ylimpänä neulattuna, keskellä ommeltuna ja alimpana käännettynä oikein päin sekä reunoilta tikattuna.


Kun kaikki rusettiosat olivat valmiita ompelin ne kiinni kenkiin.Tämä vaihe piti tehdä ihan käsipelillä. Tein ompeleen mahdollisimman lähelle kengänpohjan reunaa, jotta siitä tulisi siisti. Se onnistuikin hyvin, sillä ne näyttävät siltä kuin tulisivat kengän ja pohjan välistä.


Sitten vain solmin kenkiin kiinni ommellut "nauhat" ruseteiksi. Toisesta rusetista tuli paljon nätimpi. Vaikka yritin solmia molemmat samalla tavalla, en onnistunut siinä. Ei kyllä ole mitään hajua miten nätimmän version tein. Pitänee ottaa uusinta yritys vielä joku päivä. Ehkä vielä saan ne samanlaisiksi.

Näistä tuli kyllä tosi kivat. Työkaveri jopa kysyi, että onko nämä ne pupukengät tarkoittaen Minna Parikan  tennareita. Kommentista tuli todella hyvä mieli ja sen perusteella näitä voi pitää onnistuneina! Kenkiä on nyt tullut pidettyäkin, joten uudistus ei todellakaan mennyt hukkaan :) Nämä toimikoot nyt hyvänä korvikkeena kunnes ehkä olen joskus aitojen upeiden Minna Parikan puputennareiden omistaja.





2 kommenttia:

  1. Voi että kun tuli söpöt kengät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Ihan jo harmittaa, että syksy tulee eikä enää tarkene näitä pitää.

      Poista