sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Pitsinen kesäpaita


Olen yllättänyt itseni ja ommellut tässä enemmänkin näitä vaatteita. Viime postauksessa esittelin kimonon ohjeineen ja tässä olisi nyt tällainen pitsiunelma. Kankaassa on ihanan raikas ja kesäinen väri. Ihan kuin minttujäätelö. Kangas tarttui mukaan Eurokankaan palalaarista ystävän yllytyksestä (tässä tapauksessa ei ollenkaan huono juttu!). Myönnettäköön, että tämä valmistui jo toukokuussa, mutta näin kesällä tuntuu jotenkin todella vaikealta istahtaa tietokoneen äärelle kirjoittelemaan. Se tuntuu melkein vähän rikolliselta ja ihanien kesäpäivien hukkaan heittämiseltä. Kesäisin tuntuu myös olevan enemmän kaikkea muutakin tekemistä ja ohjelmaa. Varmaan siksi on tullut aika harvakseltaan mitään tännekään viime aikoina laitettua.


Kesä kiireistä huolimatta on siis tullut jotain tehtyäkin. Tähän kaavat löysin Suuren-Käsityön numerosta 11-12/2017. En ole kovin paljoa vaatteita ommellut. Välillä tulee jotain yritettyä, mutta yleensä ne eivät onnistu ihan halutulla tavalla. Pieleen mennyt kohta jää häiritsemaan ja sitten yritelmät jäävät kaapin perälle käyttämättömiksi. Tämän muistan jo koulun kässätunneilta. Vaikka olen aina tykännyt tehdä kaikkea mahdollista käsillä, myös vaatteita, niin nämä epäonnet ovat hieman lannistaneet ja rajoittaneet omaa intoa vaatteiden tekoon. Siksi nyt olenkin vähän ihmeissäni tästä vaate innostuksesta! Toki ei tästäkään paidasta täysin priimaa tullut, mutta kuitenkin sen verran onnistunut, että varmasti tulee käytettyä :) Tuollainen isoreikäinen pitsi oli itselle hieman haasteellisempaa ommeltavaa. Eipä sitä tullut kaupassa mietittyä, mutta tästäkin haasteesta selvittiin ihan kunnialla. Kuvat eivät ole ihan parhaimmasta päästä, mutta saavat nyt luvan kelvata, kun viimein sain aikaiseksi tulla koneelle ja kirjoitella myös tänne.





3 kommenttia:

  1. The Best Slots by NetEnt Casinos
    NetEnt Online Slots · Jack Hammer · Pirate Gold bet365es · 램슬롯 Pirate · Hot Shot Jackpot 해외 사이트 Slots · Golden Nugget  · Rainbow Riches 온라인슬롯사이트 Slots · Video Poker Slots · Slots Games.What is NetEnt?How many games does 잭팟 it offer?

    VastaaPoista