torstai 28. joulukuuta 2017

Itse tehdyt joululahjat 2017


Tänäkin vuonna, niin kuin yleensä joka joulu, tuli tehtyä muutamat joululahjat itse. Näistä kaksi meni työkaverin pukinkonttiin ja kaksi omiin lahjapaketteihin. Joululahjojen tekeminen on mukavaa puuhaa, kun keksii (tai löytää netistä) hyvän idean  ja muistaa aloittaa ajoissa. Kiireessä tulee helposti tehtyä virheitä ja hauskuuskin saattaa siinä vähän karista. Tämä muistutus on paikallaan ainakin itselleni! Tässä siis muutamia tämän joulun lahjoja ideaksi, vaikka ensi vuotta varten tai ihan vain itselle tehtäväksi.


Kaktukset ovat olleet suosittuja jo jonkin aikaan sisutuksessa ja olen tykästynyt niihin itsekin. Kaktustyynyjä on näkynyt jos jonkinlaisia Pinterestissä ja kaupoissa. Siitä sain idean tehdä oman pehmeän version piikikkäästä kaverista. Näistä tuli niin kivat, että pitää varmaan tehdä vielä yksi itsellenikin.


Miehelle tein lahjaksi telineen puhelimelle. Tällainen on hyödyllinen esim. junamatkoilla, kun haluaa katsoa ohjelmia puhelimesta. Kätevä myös muissa tilanteissa, kun ei jaksa pitää puhelinta kädessä. Ideoita ja tutoriaaleja puhelimien sekä ipadien pidikkeille löytyy netistä vaikka miten paljon. Tällaisista yksinkertaisista virkattuihin yksisarvisiin. Niitä voi etsiä esim. hakusanalla phone stand. Ohjetta löytyy myös yhdestä lemppari käsityöblogistani täältä. Omaani en käyttänyt ohjetta. Aloin vain tekemään ja sieltä se parin erehdyksen kautta syntyi. Materiaaliksi sopii jämäpalat ja tähän käytin paksumpaa mustavalkoista kangasta sekä kierrätettyä farkkukangasta housuista.


Äidille meni toiveesta nahkainen pussukka. Myös hihna kuului lahjaan, mutta jäi pois kuvista. Tämä on siis tarkoitettu pieneksi laukuksi, kun mukaan tarvitsee vain puhelimen, avaimet, rahaa ja huulipunan. Kätevän kokoinen ja mukavan pehmeä. Nahka on peräisin mummini vanhoista nahkahousuista. Niissä oli jo valmiina tuo koristeommel, jota hyödynsin laukun etupuolella. Samaisista housuista olen ottanut ennenkin materiaalia laukun tekoon (toisesta laukusta kuva facebooksivuilani).


Sitten vielä tein tällaisen kranssin. Tähän tuli myös kierrätysmateriaaleja. Tähdet on leikattu vanhoista kirjansivuista ja nauha on niitä mitä on ainakin lähes jokaisessa H&M:n paidassa. Tämä on kivan yksinkertainen ja hieman rustiikkinen. Alkuperäinen ohje kranssin tekoon löytyy täältä. Ohje on tosin ruotsiksi, mutta kuvathan kertoo kaiken oleellisen, jos ei muuten ymmärrä. Tyyliä saa muunneltua helposti vaihtamalla kranssin värejä tai leikkaamalla tähtien sijasta vaikkapa lehtiä.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti